gallery/charity_logo

Palveluyhdistys Rateva ry

gallery/logo_keinu

Ite ja yhessä -toiminnan tavoitteena on Miehikkälän ja Virolahden kuntien kylillä asuvien ikäihmisten osallisuuden ja hyvinvoinnin lisääminen yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa Miä ite - Myö yhessä -toimintamallia noudattaen.

 

Toiminnan aiemmat vaiheet:

Miä ite – Myö yhessä – kehittämisprojektia rahoitti vuosina 2012 - 2014 ja 2015 - 2016 Raha-automaattiyhdistys (vuoden 2017 alusta Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA). Miä ite - Myö yhessä -projektin tavoitteena oli kehittää Miehikkälän ja Virolahden kuntien kylillä asuville ikäihmisille osallisuutta ja hyvinvointia tukevaa toimintaa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Projekti oli osa Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton Etsivä mieli -projektia, joka päättyi 2016. Projektin aikana luotiin Miä ite - Myö yhessä -toimintamalli.

 

Kehittämisprojekti päättyi keväällä 2017, mutta toiminta on saanut STEAlta kohdennettua toiminta-avustusta vuosille 2017 - 2019 ja toiminta muuttuu maalis-huhtikuussa Ite ja yhessä -toiminnaksi. Nettiopastustoiminta, ystävätoiminta, kohtaamispaikat ja arjen apu ovat edelleen toiminnan pääteemoja ja yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa jatkuu entiseen tapaan. Toimintaa hallinnoi edelleen Palveluyhdistys Rateva ry.

 

Toiminnan paikallisina keskeisinä yhteistyökumppaneina ovat jatkossakin Kaakon kaksikon vanhus-, mielenterveys-, liikunta- ja vapaa-aikapalvelut, sivistystoimi ja kotihoito, Eläkeliiton Miehikkälän ja Virolahden paikallisyhdistykset, Miehikkälän mielenterveysyhdistys, Haminan seurakunnan Miehikkälän ja Virolahden kappeliseurakunnat sekä alueen oppilaitokset. Toiminnassa on mukana myös paikallisia marttayhdistyksiä, kyläyhdistyksiä sekä kylillä asuvia ikäihmisiä.

 

Ikäihmisten osallisuutta ja hyvinvointia lisätään seuraavien tuttujen teemojen kautta:

 

1. Seniorit surffaa –toiminta

 

Monet palvelut ovat siirtyneet internetiin ja nettiä ja sähköpostia käytetään jo paljon tiedotuskanavana. Kuitenkin vain harva ikäihmisistä osaa käyttää tietokonetta ja internetiä. Siihen tarvitaan opastusta ja rohkaisua. Ikääntyneiden tietokoneen käyttötaitojen opastaminen on Miehikkälän ja Virolahden kunnissa asetettu tavoitteeksi vanhusten palvelujen suunnitelmassa vuosille 2014-2016.  

 

Seniorit surffaa –toiminnassa ikäihminen opastaa toista seniori-ikäistä netin ja tietokoneen käytössä, apua voi kysyä myös mobiililaitteiden eli tabletin ja älykännykän käytössä. Toiminta on kaikille avointa ja maksutonta. Perustietoja tai –taitoja ei tarvitse olla päästäkseen opastukseen. Nettiopastajilta voi tulla esimerkiksi kysymään, mikä se sähköposti oikein on tai pyytää apua oman sähköpostiosoitteen luomisessa tai tiedon etsimisessä netistä. Nettiopastajaksi pääsemiseen riittää, että käyttää omaksi ilokseen tietokonetta ja nettiä ja haluaa opastaa muita. Syksyllä 2015 käynnistyneessä toiminnassa opastajina toimivat Eläkeliiton Miehikkälän ja Virolahden paikallisyhdistysten vapaaehtoiset nettiopastajat. Vapaaehtoisten nettiopastajien haku on jatkuva.

 

Seniorit surffaa – nettiopastus alkoi syyskuussa 2015. Opastusta on saanut jo yli sata eläkeikäistä toiminnan alkamisen jälkeen. 

 

Opastuspisteet ja aukioloajat voit tarkistaa Etusivun Ajankohtaista-osiosta.  

Valtakunnallisena yhteistyökumppanina Seniorit surffaa –toiminnassa on Vanhustyön Keskusliitto. Toimintaa tukee Kymenlaakson Osuuspankki.

 

 

 

 

2. Ikäihmisten ystävätoiminta

 

Yksinäisyys ja pitkät välimatkat ovat haaste Miehikkälän ja Virolahden ikäihmisille. Sukulaiset saattavat asua kaukana ja yksinäisyys on tuttu seuralainen. Olisi kiva, jos joku kävisi joskus tervehtimässä, veisi vaikka ulkoilemaan tai tulisi saattajaksi lääkärireissulle, joisi kupin kahvia tai lukisi päivän lehden. Ikäihmisille tarvitaan vapaaehtoisia ystäviä, jotka voisivat olla avuksi näissä asioissa. Kaikki eivät vielä tarvitse kotihoidon palveluja, mutta sen sijaan seuraa, virkistystä, saattajaa ja ulkoiluapua. Esimerkiksi päivittäisen ulkoilun on todettu edistävän huomattavasti ikäihmisen terveyttä ja toimintakykyä, sekä fyysistä että psyykkistä.

 

Lue lisää vapaaehtoistoiminnasta Vapaaehtoistoiminta ja Resurssilainaamo -kohdasta. Jos olet harkinnut vapaaehtoiseksi ryhtymistä, ota rohkeasti yhteyttä niin kerromme siitä lisää. Toimintaan haetaan uusia vapaaehtoisia molempien kuntien alueelle!

 

3. Ikäihmisten arjen apu

 

Kotona asuminen on joskus pienistä arkisista asioista kiinni. Halkojen kantaminen sisälle, kaupassa käynti, imurointi, kodin siistiminen voivat olla asioita, jotka tukevat itsenäistä asumista. Ikäihmiset ovat saaneet apua arkiaskareisiin Miehikkälän puolella Miehikkälän työpajalta. Virolahdella apua on voinut kysyä Rajapajalta. Apua voi pyytää arkisiin askareisiin: halkojen kantoapua, lumenluontia, hehkulampun vaihtoa, kahvojen kiinnityksiä, kynnysten poistoja jne. 

 

 Voit ottaa myös yhteyttä Ite ja yhessä -toimintaan Ratevassa, kerromme arjen avusta lisää.

 

4. Kyläkohtainen ryhmätoiminta

 

Miehikkälän ja Virolahden kuntien kylien välillä on paljon eroa siinä, kuinka paljon toimintaa ikäihmisille on. Miä ite - Myö yhessä -projektin aikana on käynnistetty toimintaa sellaisille kylille, joilla toimintaa on vähän tai ei lainkaan ja tarvetta olisi. Toiminta jatkuu edelleen.

 

Virolahden kirkonkylällä on käynnistetty Pitäjäntupalaiset kohtaamispaikkatoiminta yhdessä kyläläisten ja seurakunnan kanssa. Ikäihmiset kaipasivat kylällä kokoontumispaikkaa ja seurakunnan Pitäjäntupa on tähän tarkoitukseen sopiva. Pitäjäntuvalla kokoonnutaan kerran kuussa yhdessä liikkumaan, keskustelemaan ja kahvittelemaan.

 

Pitäjäntuvan ohjelmalliset keskiviikot jatkuvat jälleen syyskuussa. Katso tästä tarkempi ohjelma 

 

 

 

Muurikkalan seurojentalolla juttukerho jatkuu 5.9. alkaen klo 12.30 - 14. Juttukerho kokoontuu viikottain keskustelemaan eri aiheista, samaan aikaan on mahdollisuus myös nettiopastukseen. Syksyn aiheet:

5.9. Syksyinen taulu huovuttamalla

19.9. Metsäretki / sisäcurling (säästä riippuen)

17.10. Muurikkala vanhoin valokuvin

31.10. Syksyinen kranssi oveen tai haudalle

14.11. Muurikkalan koululaisia vierailulla, yhteinen leivontahetki

28.11. Pop up -muistikahvila

12.12. Jouluisia istutuksia

 

Salo-Miehikkässä on aloittanut pelikerho kerran kuussa. Salo-Miehikkälän seurantalolle kokoonnutaan pelaamaan erilaisia lauta- ja korttipelejä maanantaisin klo 10. Pelipäivät ovat syksyllä 25.9., 16.10., 13.11. ja 4.12. Tervetuloa mukaan!

 

Yllä mainittujen teemojen lisäksi Ite ja yhessä -toiminat on mukana monissa eri tapahtumissa alueella. Kulttuuria tuodaan asukkaiden elämään muun muassa kirjastojen kanssa yhteistyössä toteutettujen Kulttuurikahviloiden kautta.

 

Tiedotamme toiminnasta ja projektin etenemisestä Kaakonkulma-lehdessä, nettisivuillamme sekä ilmoituksin eri paikoissa. Tavoitat meidät myös Ratevasta, toimistomme sijaitsee kuntosalin vieressä. 

Tervetuloa mukaan tapahtumiin, yhdessä kehitämme toimintaa ja yhteisöllisyyttä Kaakon Kaksikon kyliin!

 

Projektin loppuseminaari järjestettiin Miehikkälän koululla 7.3.2017. Tilaisuudessa esiteltiin projektin tuloksia sekä julkaistiin 100 ajatusta hyvästä vanhuudesta julkaisu. Lisäksi tutkija Ritva Pihlaja puhui otsikolla Hyvän elämän eväät ikääntyvässä Suomessa - pohdintaa ja puuskahduksia. Jos haluat saada seminaarin esitykset käyttöösi, ota yhteyttä työntekijöihin.

 

 

Palveluyhdistys Rateva ry, Ite ja yhessä -toiminta

Satu Suni

kumppanuuskoordinaattori

miaite@rateva.fi

044-5394520

 

Anni Pekkinen

hyvinvointikoordinaattori 

myoyhessa@rateva.fi

0400-914410

Ite ja yhessä -toiminta 

gallery/ratevan logo
gallery/vtkl
gallery/op_kymenlaakso_rgb_oikea
gallery/eläkeliitto
gallery/stm_tukee_veikkauksen_tuotoilla_sininen_rgb